sunnuntaina 2. elokuuta 2009

Infoa Anskun Kollaasi maniasta!

Täällä kun haasteet loppuivat niin jatkan askartelu haasteita Anskun haaste blogissa
http://www.anskunkollaasimania.blogspot.com/
*
Ansku kirjoittaa:

Heissan!

Tauon jälkeen nähdään taas 6.8 alkaen, jolloin laitan haastekortin esille. Mietin ensin lopettamista, mutta ajattelin, että eiköhän tämä vielä mahdu tähän muiden haasteblogien joukkoon.


Seuraamme saapuu myös uusi haastaja kuukausittain vieraileva tähtemme Tiina, paremmin tunnettu Korttipuodin Tiinana. Korttipuodin blogissa loppui haasteet, joten pyysin Tiinaa jatkamaan täällä kerran kuussa haasteitaan. Saadaan tännekin vähän erilaisia juttuja minun haasteitteni lisäksi. Tiinalla onkin jo erittäin mielenkiintoinen suunnitelma ihan joulukuulle saakka, mutta enpä paljasta enempää. Tiinan haasteet on suunniteltu alustavasti aina kuun toiselle viikolle, joskus tietysti voi vaihdellakin tuo viikko.

Kollaasimania nimestään huolimatta tulee siis sisältämään jatkossa vähän muitakin haasteita, kuin pelkkiä kollaasihaasteita, toki nämä muut voi aina toteuttaa kollaasimenetelmin. Kollaasitekniikkahan sopii ihan kaikenlaisiin töihin.
*
http://www.anskunkollaasimania.blogspot.com/

Torstaihin siis!

torstaina 30. heinäkuuta 2009

"Uusia" tuotteita


Puotiin päivitetty tuotteita, joita siellä ei ennen ole ollut. Löytyvät poistoista! Myös muissa tuotteissa tehty päivityksiä!
*
Nyt kaikki pois!
*
Vielä tänään ja huomenna mahdollista tehdä ostoksia!!!

keskiviikkona 29. heinäkuuta 2009

ALE KIIHTYY


Ale kiihtyy, puoti on avoinna enää kolme päivää! Suurin osa tuotteista -50%!!!
*
Tiina

maanantaina 27. heinäkuuta 2009

Tilausten maksusta!!!


Viimeviikolla tehtyihin (sekä aikaisempiin) tilauksiin VIIMEINEN maksupäivä on tiistai 28.7!!! Jos torstai aamulla maksua ei näy tilillä, tuotteet menevät uudelleen myyntiin!
*
Pyrin siihen että puoti olisi tyhjä ja kaikki tilaukset toimitettu ensi tiistaihin 4.8.2009 mennessä!
*
Kiitos ymmärryksestä!
*
Tiina

lauantaina 25. heinäkuuta 2009

Sunnuntai 26.7.2009


Tämä on ainakin tällä erää Korttipuoti Tiinan viimeinen sunnuntai haaste. Tehdään lahjarasia ja muuten sitten jokainen saa antaa luovuudelle siivet!!!
Tässä minun tekemäni sydän rasia.
*
Korttipuoti on avoinna vielä vajaan viikon, pieni määrä tuotteita vielä jäljellä. Käy kurkkaamassa! Blogi jää luettavaksi ja jos puotiin jotakin jää, kauppaan ne täällä!
*
Kiitän kaikkia ihania askartelijoita ja asiakkaitani! Mukavaa kesän jatkoa kaikille!
*
Tiina
*
Lisäys: Terveyssyistä lopetan nyt Puodin ja nämä viikottaiset haasteet. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen!

Lauantaina 25.7.2009


Heinäkuun mallikorttien tekijä on DT Marika. Tässä hänen suloinen korttinsa tälle, viimeiselle lauantaille!!!
*
tiina

sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009

Sunnuntaina 19.7.2009

Kiitos kaikille viime haasteeseen osallistuneille.

Tänä sunnuntaina DT vieraana on Jasu.

Tässä hänen mallipohjansa:Sekä ihana kortti, jonka Jasu on tehnyt mallin pohjaltaBlogiton, Sirpa*

Korttipuoti Tiinan ale kiihtyy, nyt tuotteet -40 %. Kannattaa käydä katsomassa!

( Korttipuoti Tiina sulkee ovensa 31.7.2009 )

*

Tiina